Miten jatkaa karvaiden pettymysten jälkeen ratsastajana\/kilpailijana?

Minulle yksi isoin pettymys kilpailijana ja samalla todella surullinen tapahtuma oli ykkös hevoseni kuolema, kun Karkki katkaisi jalkansa tapaturmaisesti tarhassa.

Olin tehnyt kahdeksan vuotta töitä nostaakseni sen 4* tasolle ja tähtäsin Pariisin Olympialaisiin.

Ja kaikki oli mennyttä yhdessä silmänräpäyksessä.

Kaikki ymmärtävät että suru kuolemasta on iso, mutta samaan aikaan koin suurta epäonnistumista ratsastajana. Vaikka minun taitoni eivät olleet kadonneet mihinkään, pystyn olemaan vain niin hyvä kuin hevoseni kulloinkin on.

Vaati ponnistuksia käsitellä sekä surua ystävän menetyksestä, että kilpailijana unelman hetkellisestä menetyksestä.

Vaikka pettymys oli iso ja vaikutti minuun vahvasti, päätin kuitenkin jatkaa eteenpäin.

Tämän jälkeen minulle on tullut lukuisia pienempiä pettymyksiä nuoren hevoseni kanssa, joka ei aina kisoissa mene aivan yhtä hyvin kuin toivoisin. Osa johtuu varmasti hevosen kokemattomuudesta ja luonteesta ja osa minusta.

Koen kuitenkin, että olen päässyt yli itseni syyttämisestä, ja se on edesauttanut minua jatkamaan. Vaikka voimme aina olla parempia ja kehittyä, on myös asioita, joihin emme voi aina vaikuttaa ja meidän olisi hyvä oppia olemaan itsellemme armollisia.

On kuitenkin totta, että vain yrittämällä voimme onnistua ja mitä rohkeammin uskallamme yrittää, sen pidemmälle pääsemme. Myöskään hevosen syyllistäminen ei ole oikein.

On hyvä huomioida totuus ja se mihin hevonen on kykenevä, mutta samalla on ymmärrettävä, että lähes kaikkien nuorten hevosten kanssa tulee haasteita eteen.

Ylipäätään hevosten kanssa tulee haasteita eteen.

On tärkeää, että annamme itsemme tuntea pettymykset, sillä jos tunteet patoutuvat, se aiheuttaa pidempikestoista pahaa oloa, jolla voi olla mittavat seuraukset.

Kun opimme tuntemaan hetkessä kaiken huonon olon, ja opimme päästämään irti, asiat eivät jää tulevaisuuteen kalvamaan meidän mieltämme. Usein tunteet voivat olla niin vahvoja, että ne suorastaan tuntuvat musertavilta, ja sen takia usein opimme piilottelemaan niitä.

Joskus, kun kisassa on kiire emme myöskään kerkeä kunnolla tuntemaan kaikkea. Tämän vuoksi olisi hyvä jälkeenpäin reflektoida kisoja ja kaikkea tapahtunutta. Käydä tunteet ja tilanteet läpi ja löytää kehityskohtia mutta erityisesti myös onnistumisia. Ja lopuksi päästää irti kaikesta.

On kuitenkin totta, että vaikka tilanne olisi johtanut todella karvaaseen pettymykseen, on siellä aina jotain hyvää. Usein vain emme muista sitä enää, koska huono fiilis puskee päälle niin vahvasti.

On suurinta rohkeutta oppia kohtaamaan pettymykset ja käsitellä ne, ja päättää jatkaa. En sano että lopettaminen olisi huono asia.

Mutta uskon, että meillä voisi olla useampia iloisia ja matkasta nauttivia kilparatsastajia, jos oppisimme käsittelemään pettymyksiä paremmin ja olisimme itsellemme armollisempia.

Usein pettymysten pelko, johtaa siihen, että emme edes lähde kisoihin ja yrittämään, koska epämiellyttävien tunteiden pelko on niin syvällä meissä.

Miksi laittaisimme itseämme likoon, jos voimme kotona välttyä epämiellyttäviltä tunteilta?

Kuitenkin samalla eväämme itseltämme myös sen mahtavan tunteen, jonka onnistuminen voisi tuoda meille. Tulisi aina miettiä sitä, kuinka arvokasta on, että laitamme itsemme ylipäätään likoon. Niin monelta se jää tekemättä ja vain koska pettymykset ovat niin iso mörkö.

Aina pettymykset eivät johdu ollenkaan siitä, kuinka hyvin teet asiat. Usein mukana on myös rutkasti tuuria ja tuo tuuri voi olla joskus vain todella huono.

Tietenkin mitä enemmän treenaa ja mitä paremmaksi kehittää itseään monipuolisesti sekä henkisesti että ratsastuksellisesti, sitä paremmin asiat voivat mennä.

Kuitenkin joskus huono tuuri myöskin seuraa tapahtumissa. Ei aina riitä, että yrität kaikkesi, ja joskus yrittäminenkin voi mennä liiallisuuden puolelle.

Kun mukaan pystyy lisäämään tietyn verran rentoutta, ja jopa huumoria, vaikka asiat olisivat menneet todella huonosti, voi se avartaa uudenlaisia näkökulmia. Ei elämä usein ole niin vakavaa ja monesti kyse on vain yhdestä tuloksesta kisoissa.

Joten onko sillä loppujen lopuksi elämän suuressa mittakaavassa suurta väliä?

Tottakai sillä on suuri merkitys itsellemme, mutta joskus asiaa on hyvä katsoa myös hieman kauempaa, laatikon ulkopuolelta.

Se on myös täysyin okei, että koemme pettymykset todella vahvasti. Olen itsekin monesti miettinyt suutuksissani kisojen jälkeen, että ihan sama vaikka lopettaa kun ei mistään tule mitään.

Mieli on kuitenkin aina hetken jälkeen muuttunut. Ja jos mietimme asiaa toiselta kantilta niin kysyn itseltäni:

Kuinka upea laji meillä onkaan?

Olemme tekemisissä upeiden eläinten kanssa ja pystymme johtamaan niitä niin, että ne nauttivat kisoista yhtä paljon kuin mekin Ja on upea tuntea hevosen voima, joka haluaa miellyttää sinua parhaalla mahdollisella tavalla.

Eikö kaikki nämä pienetkin hetket ole todella sen vaivan arvoista, että kestämme myös eri määrän pettymyksiä, joita jokaisen matkalle tulee?

Jos tekisimme ihan mitä tahansa muuta, kokisimme pettymyksia jokatapauksessa, joten miksemme kokisi niitä upeiden ystävien kanssa!